Lähdin Suomeen tietäen, että saisin uuden kummilapsen. Sitä en tiennyt, että saisin heitä kaksi! Joku kysyi minulta, miten mulle on niin monta kertynyt - en osaa vastata siihen. En ole koskaan ollut sellainen kummi, joka muistaa vain jouluna ja syntymäpäivänä. En osta kalliita lahjoja enkä varsinkaan ole antanut kristillistä kasvatusta vaikka nytkin ristiäisissä niin "tahdoin". Sen sijaan annan rakkautta, suukkoja, leikkiä, ohjeita, kuuntelevat korvat, turvallisen sylin, luotettavan aikuisen - ennenkaikkea aikaa. Välimatkasta huolimatta pyrin olemaan läsnäoleva kummi. Silloin kun nähdään, olen lapselle läsnä, vaikka aikuistenkin kanssa on mukava turista. Isompien kanssa on jo helpompi pitää yhteyttä, pienempien kanssa silloin kun vanhemmilla on aikaa ja energiaa. Olen onnistunut luomaan lämpimän suhteen kaikkiin kummilapsiini, ja siitä pyrin pitämään kiinni - lasten määrästä huolimatta. Kyllä minulla syliä ja rakkautta riittää, en näe kummeutta millään tavalla velvollisuutena tai taakkana - päinvastoin. Saan siitä hirvittävän paljon. Ehkä nämä pienimmätkin muistavat, kuinka kuiskasin heidän korvaansa miten rakkaita he minulle ovat.
When I went to Finland I knew I was gonna get a new godchild. The little did I know. After visiting Norway I got another one. Someone asked me how come I've got so many. I don't know the answer. Mayby it's because I'm there for them. I don't buy expencive gifts, I give them my time. Who cares about the distance, it is still possible to keep in touch and when we meet I am there - playing and kissing and cuddling. I've got more than enough love to share and I don't see it a resbonsibility to be a godmother, it's a gift. I've bonded with the older ones so well, the love and the bond is unconditional. Maybe these little ones will remember too, how I wishpered "I love you so much" in their ear.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti