sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Oh traffic.









Tuskin ehdin toipua takapuolen puutumisesta, kun sain taas istua lentokoneessa matkalla Melbourneen. Reissu tuli sopivaan saumaan - koti-ikävälle ei jäänyt aikaa järsiä sydämensopukoita. Kolmen tunnin yöunilla päivä kaupungilla oli melkoista vetelehtimistä. Kahvia naamaan ja sadekuuroja karkuun IMAX leffatetatteriin, jossa kävimme katsomassa 3D dokkarin valkohaista. Valkokankaalla on korkeutta 7 kerroksen verran, olikohan se kuusi kertaa normaalivalkokankaan kokoinen. Vaikuttavaa. Lisäksi ihmettelimme keskustan liikennejärjestelyjä, jossa kääntyminen oikealle ei suinkaan tapahdu oikeanpuolimmaiselta kaistalta, vaan vasemmalta, suoraan posottavien autojen "takaa". Ensin odotellaan ihan normaalisti, sitten siirrytään odottelemaan keskelle risteystä suoraan meneviä autoja. Ja sitten kurvataan kaikkien kaistojen yli sinne oikealle.

Melbourne  - IMAX theater and weird traffic arrangements.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti